Kolmen messun kokonaisuus – Konepaja, Nordic Welding Expo ja 3D & New Materials – keräsi tänä vuonna Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen yhteensä 6708 messukävijää valmistavasta teollisuudesta sekä alan oppilaitoksista. Lukumäärään ei ole laskettu mukaan näytteilleasettajien edustajien määrää. Päänäytteilleasettajina tapahtumassa oli 236 yritystä.
“Kävijämäärät lähtivät tänä vuonna kasvuun, ja haastavasta taloustilanteesta huolimatta messuilla saatiin positiivisia signaaleja konepajojen ja valmistavan teollisuuden tulevaisuudennäkymiin. Tärkeintä on, että asiakkaat saivat sekä kauppaa että kontakteja. Hyvät kohtaamiset luovat uskoa siihen, että asiat menevät eteenpäin”, sanoo Tampereen Messujen liiketoimintajohtaja Mirkka Salmela.
Näytteilleasettajayritysten näkökulmasta messuilla on tärkeä asema liiketoiminnan kehittämisessä.
”Messujen keskeistä antia oli, että saimme tuotua MTC Flextekin brändiä positiivisessa mielessä esille. Saimme myös kaupallisia onnistumisia”, mainitsee MTC Flextekin toimitusjohtaja Tomi Tiitola.
Messuille ensi kertaa perheyrityksensä edustajana osallistunut Amalia Koivula Motorex koneautomaatiosta Seinäjoelta kertoo, että “Osallistuminen Konepaja -messuille oli minulle ensimmäinen kerta – se oli jännittävää, mutta ennen kaikkea olin ylpeä ja innostunut. Motorex on perheyritys, joten on hienoa päästä yhdessä kehittämään ja osallistumaan yrityksen kasvuun. Messuilla oli hyviä, tavoitteitamme edistäviä kohtaamisia asiakkaiden kanssa!”
Tapahtumassa palkittiin toimijoita valmistavan teollisuuden eri aloilta. Teknologiateollisuus ry jakoi Plootu Fennica -ohutlevytuotteiden suunnittelukilpailussa palkinnot seuraaville:
Pekka Koivukunnas, innovaattori, Innovaatiopalvelu Koivukunnas Oy
Jukka Mikkonen, teollinen muotoilija, Stadilo
Netta Kandelin, muotoilija
LAB ammattikorkeakoulu, Lahden muotoiluinstituutti
Savonia-ammattikorkeakoulu (kaksi kunniamainintaa)
Hitsaava yritys – Vahterus Oy
Hitsausalan tarkastustoiminnan kehittäjä – Trueflaw Oy
Hitsauskouluttaja – LUT Hitsaustekniikka
2022 Sakari Penttilä – Älykkään hitsauksen mahdollisuudet ja hyödyntäminen (HT 6/2022)
2023 Esa Jääskeläinen – Hitsausrobotti – turhake vai tuotannon tehostaja (HT 5/2023)
Laserhitsatut prosessiputket ja putken osat – OSTP Finland Oy Ab
Hitsauksen SM-kilpailut käytiin messujen aikana. Kilpailun järjesti Suomen Hitsausteknillinen yhdistys.
1.Teemu Laitinen SAKKY, Kuopio
2. Nuutti Tikkanen JEDU, Nivala
3. Lauri Mutka SAKKY, Varkaus
Jeremia Hautamäki JEDU, Nivala, Adam Kontiokari VAMIA, Vaasa, Oskari Leskelä OSAO, Oulu, Tomi Rahja JEDU, Kalajoki, Joona Viitanen SEDU, Lapua.
Pitkäaikaisen Tampereen Messujen yhteistyökumppanin, Suomen Hitsausteknillisen Yhdistyksen toimistopäällikkö Angelica Emeléus kertoo, että osana PAJAN TRILOGIA -tapahtumakokonaisuutta Nordic Welding Expo -messut ovat tärkeä kohtaamispaikka koko toimialalle. Suomen suurin hitsausalan tapahtuma mahdollisti jo yhdeksännen kerran ainutlaatuisen tilaisuuden verkostoitumiseen, oppimiseen, inspiroitumiseen ja kaupantekoon alan toimijoille.
“Yhteistyö Tampereen Messut Oy:n kanssa toimii erinomaisesti ja haluamme yhdessä vakiinnuttaa messuista alan päätapahtuman Suomessa. Jatkamme hyvää yhteistyötä myös seuraavassa messutapahtumassa vuonna 2026, johon liittyvä sopimus on jo allekirjoitettu”, jatkaa Emeléus.
Messujen virallisina kumppaneina toimivat Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys, Teknologiateollisuus, Teknisen Kaupan Liitto, FAME Ecosystem ja DIMECC Oy. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään Tampereella 17.–19.3.2026.